| JAAN HATTO SUOMEN KIELELLÄ
Yhteenveto: Jaan Hatto sijoitti kymmenen vuoden ajan kaiken mitä
hänellä oli, onnistui ansaitsemaan, säästämään, omaan keksintöön ja
patenttiin. Keksintöä alettiin jäljentämään, patenttia loukattiin. Jaan
Hatto hakee apua oikeudesta. Oikeus tuomitsee patentin kielellisesti
epäselväksi, vaikka patentti ei ollut millä tavalla kielellisesti
epäselvä; keksinnön arvottomaksi, vaikka keksintö kantoväline on
myynnissä mahdollisesti kaikkialla maailmassa. Näyte keksinnöstä, jonka
Jaan Hatto oli luovuttanut oikeuteen, vaihdettiin oikeudessa (tai oikeuden
toimesta) toiseen laukkuun, jolla ovat sen verran lyhyemmät remmit, että
Jaan Hatto ei pysty enää näyttämään miten se toimisi patentin mukaan.
Hovioikeus pelkästään vahvistaa tuomion. Jaan Hatto aloittaa syömälakon
Ruotsin valtionpäivien edessä 11. päivä lokakuuta 2001, osoittaen mieltä
kohtelua vastaan, jonka on saanut osakseen keksijöille Ruotsissa
erityisesti hänelle. Yhteiskunta käyttää hyväksi heidän keksintöjä ja
perintöä petomaisella innolla, keksijöitä halveksitaan, patenttioikeudet
riistetään heiltä, petoksella. kiristyksellä tai oikeusvilpillä kuten Jaan
Hatton tapauksessa. 61 päivän syömälakon jälkeen tuli Jaan Hatto vakavasti
sairaaksi, eikä pysty menemään valtionpäivien luo, valittaa Euroopan
Ihmisoikeus Tuomioistuimeen ja huomaa että hänestä on tullut
kansanvihollinen keksintönsä takia. Keksintöä jäljentäneet yritykset:
The Stadium, Salomon, Peak Performance, Fjällräven, JC, jt
Yksityiskohtainen kuvaus, ensimmäinen kirje kirjoitettu
marraskuussa 2000, Ruotsin Valtiopäivien edustajille.
Kantoväline oli yksi osa eräästä isommasta keksinnöstä, ensimmäinen
prototyyppi varastettiin ja minut pakotettiin hakemaan kiireesti
patenttia. Asuin kellarissa alivuokralaisena, maksaakseni alhaista
vuokraa, koska minun oli pakko säästää. Kaikki mitä onnistuin säästämään,
lainamaan, ansaitsemaan, kului monen vuoden aikana kaikenlaisiin
patenttikuluihin. Aikani kului ylitöihin, jos minulla oli vielä aikaa ja
voimia jäljellä siis ompelin laukkuja ja otin yhteyttä yrityksiin jotka
voisivat olla mahdollisesti kiinnostuneita keksinnöstäni. Enemmistö ei
vaivautunut edes vastaamaan. Soitin kymmenen kertaa ennen kun sain
mahdollisuuden puhua jonkun vastuullisen henkilön kanssa. Minun onneton
keksintö nousi perustamattoman korkealle yritysten sisäisessä
hierarkiassa, lopuksi huusi joku direhtööri puhelimeen, että tämä ei ole
mikä keksintö, sille ei annettaisi ikinä patenttia, kukaan ei ikinä
tarvitsisi sellaista "laukkua", kukaan ei ostaisi sitä, kukaan ei tulisi
sitä kantamaan. Kirjoitin kaikki selitykset ylös ja en tarvinnut enää
soittaa kenellekään, koska en olisi kuitenkaan kuullut mitään sellaista,
jota en ollut vielä kuullut. Myöhemmin selvisi että kaksi yritystä
hylkäsivät keksinnön samaan aikaan kun he itse jo valmistivat sitä, eräs
pikkupaholainen leikkasi poikki prototyyppini ennen kun lähetti sen
minulle takaisin. Tämä tapahtui kerran keväällä 1998, kävelin syvissä
ajatuksissani, yhtäkkiä seisoin näyteikkunan edessä ja olin vähällä kaatua
asfaltille. Ihmiskokoinen nukke seisoi ikkunalla ja nukella riippui minun
patentoitu kantoväline. Kantoväline jota kukaan ei tulisi ikinä
tarvitsemaan. Nyt oli se maailmanuutuus USA-sta. Minulle kävi todella
vaikeaksi mennä tulla sinä päivänä, tulin äärimmäisen masentuneeksi ja
sain kovat kivut vatsaan. Lääkäri ihmetteli miksi minä olen hänen luo
tullut ja sanoi: "Että tässä ei ole mitään kummaa, joillakin on selkä
kipeä, toisilla pää, kolmansilla vatsa". Vailla lääkärinapua, vailla
sairauskorvausta, toistuvilla kivuilla vatsassa odotin vain kuolemaa.
Muutaman kuukauden kuluttua löydettiin vaivan syy, olin saanut
vatsahaavan. Kevät 99 saapui, nielin lääkettä ja havaitsin oman
"kukaan-ei-tulisi-ikinä käyttämään-laukun" joka suuremmasta kaupasta.
Kaiken huipuksi alkoi yksi monikansallinen yritys markkinoida omia
kantopuhelimia keksintöni kanssa. Keksintö tekee ehkä yksinkertaisen
vaikutuksen, mutta perustuu kehittyneelle tekniikalle. Ruotsin patentti
myönnettiin vuonna 1996, Euroopan patentti 0630 196 B1 perustamattoman
viivytyksen jälkeen vuonna 1998. USA-n patenttianomukesta syntyi vain iso
riita ilman että mitään patenttia olisi myönnetty kahdeksan vuoden
tutkiskelun jälkeen. Jotkut maat onnistuvat suojelemaan omia keksijöitä ja
eivät pelkästään suojelemaan omia, vaan pystyvät pääsemään irti myös
muiden maiden keksijöistä. Oikeusjutut ovat käyneet jo vuoden ajan, siitä
huolimatta ettei ole mitään eroa patentin ja patenttia loukkaavan esineen
välillä. Monikansalliset yritykset (oikeusjuttu, yritys, toimitusjohtaja/
T13826-99, Vaude Sport GmbH, Albrecht von Dewitz; T6858 Motorola Inc,
Chris Kaven; T12775-00, Peak Performance, David Ottoson) eivät säästä
voimia eikä varoja murtaakseen minut, maksavat mitä tahansa ja kenelle
tahansa, palkkasivat maan johtavan patenttioikeusprosessin asiantuntijan
tohtori Bertil Grennbergin. Tohtori Bertil Grennberg puhuu mitä pötyä
tahansa ja sanoo että en voi ikinä tätä oikeusjuttua voittaa. Tohtori ei
ole mitään samanlaista löytänyt eikä edes samankaltaistakaan. Hän näyttää
oikeudessa kaikkein tavallisinta reppua ja väittää etten ole mitään
keksinyt.
Kirjoitettu lokakuussa 2001
Ensimmäinen kirje kirjoitettiin vuosi sitten Ruotsin Valtionpäivien
edustajille. Mitä on tapahtunut yhden vuoden kuluessa. Välittömästi
kirjeen jälkeen sain oikeusistunnon jo tammikuun 25-ksi 2001, eikä
joksikin myöhemmäksi ajankohdaksi, niin kuin ensin oli oikeudesta sanottu.
Minä onnistuin esittämään haasteeni vain osittain, minut katkaistiin eikä
annettu enää jatkaa. eikä sallittu kiistää sitä mitä vastaaja sanoi.
Oikeuden puheenjohtaja ylituomari Rolf Nöteberg katkaisi minut joka kerta
lauseella: "Me olemme sen jo kuulleet" kuuntelematta mitä minä oikein
halusin sanoa. Keksintö tuomittiin arvottomaksi, vaikka sitä ilmeisesti
myydään koko maailmassa, patentti kielellisesti epäselväksi. Epäselvä oli
juuri vaatimus mitä patentin loukkaajat olivat jäljentäneet sana sanalta.
Tämä paikka patentissa ei ole millään tavalla kielellisesti epäselvä.
Keksintö väitettiin arvottomaksi koska reppu on jo olemassa. Yksikään
patenttihallitus maailmassa: Yhdysvaltain, Euroopan, Canadan ja itsensä
Ruotsin ei ole löytänyt että keksintö olisi ollut olemassa, päinvastoin
keksintö on uusi kaikissa sen muodoissa. Sen, että keksintö oli ennen
olemassa, löysi vain Tukholman piirin oikeus, ilman yhtä ainoata
todistetta esittämättä. Seuraava kohokohta minun patentti- ja
laukkuseikkailussa sattui 26 päivänä maaliskuuta, niin sanotun suullisen
ennakkovalmistuksen aikana. Aloin pistää päälleni todistetta: laukkua,
mutta tämä ei onnistunut, en saanut sitä enää ympäri vartalon. Lopuksi
kuitenkin onnistui, mutta en pystynyt enää laukkua säätelemään kuten
patentti tarkoitti---- vyöremmi oli yksinkertaisesti liian lyhyt. Kului
aikaa ennen kun ymmärsin mitä oikein oli tapahtunut: laukku jonka olin
antanut oikeuteen puoli vuotta aikaisemmin oli oikeudessa (tai oikeuden
toimesta) vaihdettu toiseen ulkonäöltä tarkkasti samanlaiseen laukkuun.
"Väärällä" laukulla oli lyhyempi vyöremmi. Elastinen osa oli supistunut
pieneksi pätkäksi (Vyöremmi koostui eriosista). Hintalappu oikeuden leima
oli poistettu ja takaisin kiinnitetty hakaneulalla ja kuluneella narulla.
Tämän kaiken aikaan saaneen yhtiön nimi ei ollut muuta kuin "Peak
Performance" . Rupesin valittamaan, mutta kukaan ei kuunnellut minua,
kuten olisin liikuttanut suutani ilman sanoja. Lopuksi tein siitä poliisi
ilmoituksen, mutta tämän jälkeen en ole kuullut ilmoituksestani mitään .
Siihen aikaan kun olin matkustanut pois oli joku käynyt asunnossani. 4.
päivää syyskuuta 2001, kello 7.30, yritti vähintään kaksi henkilöä
tunkeutua minun asuntooni. He soittivat ovikelloa, sillä välin kun
vakoilin ovisilmästä, makasi eräs niistä nelin kontin (Ulkopuolelta
katsottuna tuntuu, että sillä tavalla ovensilmästä ei näy). Kun ne
käsittivät että olen tullut epäluuloiseksi, pakenivat pakokauhussa. Ainoan
tuen sain patenttivirastosta. Ulf Jansson kirjoitti, että minun "epäselvä"
patenttivaatimus ei ole epäselvä ja pätee patenttilain mukaisesti. 11
päivää syyskuuta oli pääistunto Svean hoviokeudessa. Tuomionselitys
koostui vain kahdesta lauseesta: piirioikeuden tuomio vahvistetaan ja
keksintö ratkaisee erään toisen ongelman. Vastaaja oli jo myöntänyt, että
keksintö ratkaisee saman ongelman. Keksintö varsinaisesti ratkaiseekin
saman ongelman. Oikeusjuttu oli siviilijuttu (Siviilijutussa pätee
asianomaista vastaan mitä asianomainen on kerran myöntänyt).
Patenttiviraston lausuntoa ei luettu koskaan. Kaksi vuotta kestäneistä
oikeuden käynneistä voi tehdä lyhyen yhteenvedon. Patentissa on vähintään
kaksi eri vaatimusta ja kaksi eri piirrosta, nämä kuvaavat kahta erilaista
keksinnön toteuttamismuotoa. Oikeus lukee vain tätä muotoa, joka poikkea
siitä jota patentinloukkaaja jäljentele, sitä jota patentinloukkaaja
jäljentää sana-sanalta ei ole oikeus huomaavinaankaan. Minun oikeus hoitaa
juttua oikeudessa vedettiin pois, kun minä yritin muitakin
patentinloukkaajia vaatia oikeuden eteen, vaikka olin juttua kolmea
toista loukkaajaa vastaan jo kaksi vuotta (jutut T6953- 6958 -01).
Kirjoitettu marraskuussa 2001
Minua on kritisoitu, että keksin asioita saadakseni osakseni
huomiota, haluan tätä laukku-, patenttiseikkailua täydentää vain yhdellä
ainoalla yksityiskohdalla. Vastaaja kirjoitti vastauksessaan, että
elastinen kaistale on vain 9 senttimetrin pituinen, varsinaisesti oli
kaistale vielä pitempi, mutta väärällä laukulla se oli vain 6 senttimetrin
pituinen. Muutamaa päivää 26:en maaliskuun jälkeen, menin oikeuteen,
mittasin kaikki remmit, kirjoitin paperille ja luovutin oikeuteen. Minulla
ei ollut mahdollisuutta valehdella, kaikki näkivät omin silmin mitkä mitat
olivat oikeita. Tein välikohtauksesta poliisi-ilmoituksen, vaadin poliisia
takavarikoimaan väärennettyä todistetta. Poliisi ei pystynyt siihen,
poliisitutkija selitti minulle, oikeudesta oli vastattu, että osaston
johtaja matkusti työmatkalleen haetulla laukulla. En tiedä palasiko
osaston johtaja joskus työmatkaltansa, eräs virkatoverinsa sai johtopaikan
itselleen. Laukku jota esitettiin pääistunnossa näytti kotona ommellulta,
en osaa sanoa oliko tämä sama laukku jolla osaston johtaja oli mennyt
työmatkalle tai jo joku kolmas laukku, kuitenkaan tämä ei ollut laukku,
jonka olin antanut oikeuteen. Lyhyen puhelinsoiton jälkeen Korkeampaan
Oikeuteen ymmärsin että heidän tuomioselitys tulee koostumaan vain yhdestä
lauseesta. (Olin oikeassa, Korkein Oikeus Ruotsissa käsitteli
patentinloukkaus juttua viimeksi vuonna 1965). Pykälänvääntäjät olivat
tulleet rikkaiksi onnettomuudestani. Nyt piti peittää jälkeensä, pyyhkiä
tahransa, tehdä kaikki yhtä sieväksi kuin se näytti ruotsalaisessa TV-ssä.
Pieni ihminen poljetaan jalkoihin kulissien takana, hänen elämänsä
tuhottiin, tulevaisuus uhrattiin, vain siksi että "suuret ja mahtavat"
saisivat esittäytyä tahrattomina. Piirsin valmiiksi ison julisteen:
"Syömälakko oikeudellisen väärän teon takia, todisteet katosivat
oikeudesta, tuomari kieltäytyy lukemasta virkavallan myönnettyä oikeutta",
istuin tämän julisteen kanssa Ruotsin Valtiopäivien eteen 11. päivää
lokakuuta 2001. Ensimmäiset päivät olivat varsinaista kidutusta: rappuset
olivat kylmiä, kovia ja märkiä, minua pyörrytti kaiken aikaa. Joka
minuutti tuntui vartilta. Seuraavana päivänä tuli joku mies minun luo ja
sanoi: "Niille jotka yhdessä saksalaisten kanssa murhasivat juutalaisia ei
anneta nykyään enää minkäänlaista mahdollisuutta". Eräs vanha rouva
lahjoitti minulle rypälesokeri tabletit. Nämä tekivät pääni selväksi. Eräs
toinen ohikulkija lahjoitti vaahtokumi pohjan. Elimistö tottui nälkään.
Kaiken aikaa ihmiset kertoivat minulle omia tarinoita, kuulin yhden
masentavan kertomuksen toisensa jälkeen. Oikeusjärjestelmä ei näytä
toimivan Ruotsissa ollenkaan. Monet ilmaisivat myötätuntonsa ja tukensa.
Eräs mies alkoi itkeä kun näki minut, aukaisi lompakkonsa ja ojensi
minulle puntin seteleitä. Yksi naiskansanedustaja tuli luokseni
itkemäisillään ja kertoi että Ruotsi ei ole suinkaan oikeusvaltio: "Ne
joilla on paljon rahaa ostavat kaikki asianajajat ja tuomiotkin kaikkein
korkeimmalle tasolle asti, tavalliset ihmiset menevät ohi, vaikenevat
tuijottaen eikä ymmärrä yhtään mitään". Toinen kansanedustaja haki minulle
asianajajan. Asianajaja luki asiakirjojani, neuvoi minua, mutta pyysi
etten mainitsisi hänen nimeään missä tapauksessa. Patenttivirastosta
neuvottiin minua etsimään asianajajaa jostakin toisesta maasta esimerkiksi
Suomesta. Jotkut ohikulkijat pitivät minua pilkkana, tulivat muutaman
tunnin päästä takaisin ja ihmettelivät että istuin jatkuvasti paikallani:
"Mä olen istunut tässä 33 päivää", kaikki nauroivat, tutkiskelivat
julistettani ja sanoivat, että tämä on mahdotonta. Syömälakkoni,
kärsimykseni olivat muuttuneet epätodelliseksi yhtä hyvin kun keksintöni
ja oikeusjuttuni. Mä en tiedä kuka on tuhonnut tässä maassa ihmislapsen
järjen niin täydellisesti, että ihmislapsi ei usko eikä käsitä sitä mitä
omilla silmillään näkee. Sillä välin noin sadan metrin päässä
(Expert,Galleria) amerikkalais- ruotsalainen yhteisyritys Motorola
AB myy kaikki nämä päivät tahallisesti pieniä matkapuhelimen kotelolla
varustettua reppuja, jotka ovat valmistettuja patenttini mukaan ja tekee
sitä päästäkseen irti niin keksijästä kun häneen patentistaan. Seuraava
jako tulee kirjoitetuksi helmi- tai maaliskuussa. Tässä vaiheessa olen
joutunut täydellisen vainon kohteeksi, jopa minun sairauskorvaus
otettiin pois.
Kirjoitettu syyskuussa 2002
50. syömälakon päivänä ( 29.11.2001) tulin sairaaksi ja sen verran
heikoksi, etten pystynyt menemään valtiopäivien luo, olin yhden päivän
kotona. Siihen asti ei ollut yksikään tiedotusväline kirjoittanut eikä
kertonut sanakaan minusta eikä minun syömälakosta yhtä ainoata sanakaan.
Mä olisin voinut heittää henkeni keskellä katua ja edes turhin roskalehti
ei olisi kirjoittanut siitä yhtä ainoata riviä. Suurempien lehtien
palstoja täyttivät isot otsikot: "Pakolaiset ovat syömälakossa
Australiassa". Minua ei olisi tuskin haudattukaan, olisin hävinnyt
tietämättömiin kuten Rudolph Diesel. 61. päivällä tulin vakavasti
sairaaksi, en pystynyt menemään valtiopäiville, jäin kotiin join koko
päivän maitoa. Päätin luopua syömälakosta ja jatkaa mielenosoittamista
samalla paikalla. 3. päivää tammikuuta 2002 eräs nuori nainen kertoi
minulle miten isoisänsä oli keksinyt seitsemänkymmentä luvulla, keksintöä
alettiin jäljitellä, patenttia loukattiin, keksijä poljettiin jalkoihin ja
hän ei löytänyt siitä muuta tietä ulos kun vei itseltään elämään. Missä
oli yhteiskunta omalla kaikkialle ulottuvalla ja läsnä olevalla
oikeudenmukaisuudella. Neljä henkilöä valitti myös heidän
todistusaineiston hävinneen oikeudesta. He kaikki olivat ulkomaalaista
syntyperää, kukaan ei uskaltanut lausua nimeänsä. Eikö vaikeneminen ole
sitä samaa kuin rohkaista väärintekijöitä uusiin epäoikeuksiin. Juhani
Peltonen kertoi ruotsin oikeuden väärentäneen hänen allekirjoituksensa.
Neljäs päivä helmikuuta alkoi toinenkin keksijä osoittaa mieltä. Myös
hänen elämän työn olivat ryöstäneet korruptoituneet lakimiehet. Hänen
nimensä oli Kurt Blom (+46-73-670 3758), hän ajoi joka kerta perille
Nyköpingistä ja osoitti mieltä monta viikkoa. Korkein Oikeus (HD),
Juriidinenombudsman(JO) ja Syrjinnänombudsman(DO), JK hylkäsivät
valitukseni heti ilman pitempää käsittelyä tai tutkimista. Valitin
Euroopan Ihmisoikeuksien Tuomioistuimeen Strasbourgiin (Valitus numero
1282/02). Moni valitti viranomaisten kieltäytyvän antamasta tietoja
Euroopan Ihmisoikeuksien Tuomioistuimesta, ehkä minä voin auttaa. Kirjoitettu syyskuussa 2003
27 päivää syyskuuta 2002 oli pääistunto "Peak Performance"
vastaan Svean hovioikeudessa. Hovioikeus luopui yksimielisesti omasta
edellisestä yksimielisestä tuomiosta ja esitti uuden yksimielisen tuomion,
joka tarjoi jo kolmannen selityksen, miksi kaikesta huolimatta ei loukata
patenttiani. Syyskuussa 2002 tuli uutinen, että patenttihakemusten määrä
Ruotsissa on laskenut 25 prosenttia, minun vastalausen aikana on
patenttihakemusten määrä laskenut yhteensä 30 prosenttia. Marraskuussa
2002 päätti lääkäreiden ryhmä, että minä olen täydellisesti menettänyt
työkykyni, syynä siihen kaikki kärsimäni vastoinkäymiset. Huhtikuussa 2003
keksintöni oli ulkona maailman enin tunnetulla keksintöjen messulla
Genevessä (31-e Salon International des Inventions de Genève) ja
palkittiin omassa luokassa pronssimitalilla. Aikakauslehti "Verkstäderna"
(nro. 06 2003, s. 34) kirjoitti keksinnöstäni artikkelin. Syyskuussa 2003
päätin yhdessä keksijöiden Kurt Blomin ja Boris Simicin kanssa perustaa
järjestön "Keksijät--- valtiollisten rikosten uhrit" ja vaatia Ruotsin
valtiolta korvausta. Keksijä Bertil Burström laati listan: 25 nimeä,
kaikki omaisuudestaan riisuttuja keksijöitä.
Kuvat: ensimäinen:MOTOROLA(Expert Nytt sept.1999), toinen
ja kolmas: patentin piirrokset
|
